Työllistämispalvelut
Työ- ja yksilövalmennuspalvelut luovat uusia siirtymismahdollisuuksia avoimille työmarkkinoille
Espoon Diakoniasäätiö toteuttaa työ- ja yksilövalmennuspalveluja yhdessä Espoon kaupungin ja työvoimahallinnon kanssa. Säätiön ja yhteistyökumppaneiden tarkoitus on parantaa Espoon työllisyystilannetta. Palveluiden tavoitteena on katkaista asiakkaiden pitkäaikainen sosiaaliturvariippuvuus ja ehkäistä työmarkkinoilta syrjäytymistä. Säätiön tavoitteena on, että osallistujat pääsevät työ- tai koulutusuralle ja samalla heidän oma elämänhallintansa paranee.
Työ- ja yksilövalmennuspalvelujen kohderyhmänä ovat espoolaiset työttömät työnhakijat, joita uhkaa työmarkkinoilta syrjäytyminen. Kohderyhmässä ovat mm. pitkäaikaistyöttömät, vajaakuntoiset, maahanmuuttajat ja työelämään kuntoutujat. Espoon Diakoniasäätiö tukee osallistujia monin eri tavoin työnhaussa ja itse työssä.
Työ- ja yksilövalmennus sekä työpajat
Valmennuspalveluiden ideologian mukaisesti työllistyvää henkilöä kannustetaan etsimään ja löytämään itselleen sopivia työtehtäviä avoimilta työmarkkinoilta tai hakeutumaan ammatilliseen jatkokoulutukseen. Säätiö tarjoaa ammatillista kuntoutusta kolmella eri työpajalla, jotka tarjoavat mielekkäitä ja monipuolisia tehtäviä. Mielenterveyskuntoutujille on tarjolla Kelan laatustandardiin perustuvaa työhönvalmennusta. Lue lisää työvalmennuksesta >>
Espoon Klubitalo
Espoon Klubitalo on mielenterveyskuntoutujien yhteisö, jossa työskennellään kahdessa yksikössä: ravintolayksikössä sekä yhdistetyssä hallinto-, työ- ja opintoyksikössä. Jokainen jäsen itse päättää, missä yksikössä hän haluaa työskennellä. Lue lisää klubitalotoiminnasta >>
Päättyneet projektit
Espoon Diakoniasäätiö on toteuttanut kolme merkittävää projektia, jotka osaltaan ovat tukeneet työllisyyttä Espoossa ja laajemminkin.
Audiatur-projekti oli vuosina 2005-2007 toteutettu työllistämishanke. Projektin tarkoituksena oli kehittää ja mallintaa työhönvalmennuspalveluita. Projekti toimii kiinteässä yhteistyössä Espoon työvoiman palvelukeskuksen kanssa. Projektia toteutettiin TE-keskuksen tuella.
Starttitalo-projekti on vuosina 2008 - 2010 toteutetettu hanke, jonka tavoitteena oli luoda matalan kynnyksen palvelumuoto erityistukea tarvitseville aikuisille. Poiju tarjoaa psykososiaalista kuntoutusta henkilöille, jotka ovat syrjäytyneet julkisesta palvelujärjestelmästä. Poijua toteutettiin RAY:n tuella.
HOT - Hoiva-alan avustavat tehtävät työpaikoiksi oli säätiön ja Espoon kaupungin ajalla 2005-2008 toteuttama yhteistyöhanke, jossa kehitettiin hoiva-alaa ja ja tuettua työllistymistä sosiaalisen yritystoiminnan avulla. Hankkeen valtakunnallista toteutusta koordinoi Stakes ja rahoittajana toimi ESR. Tavoitteena oli luoda uusia työpaikkoja erityisesti ikääntyneiden palveluihin, synnyttää alalle yritystoimintaa ja mallintaa yhteistyötä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välillä. Lisätietoja HOT-hankkeesta: www.hothanke.fi
